Lahdettiin eilen uudemman kerran mutkikkaalle pahoinvointitielle, eli Great Ocean Roadille. Kaulat pitkina kuikuiltiin menomatkasta merelle ja huokailtiin maisemia. Jamie lahti meille kuskiksi ja kaytti meita ensin Bay of Martyres nimisessa paikassa.

Kaytiin matkalla Loch Ard Gorgessa. Talla kertaa maisemat oli "hieman" kirkkaammat kuin edellisella kerralla :)

Sitten mentiin alas Gipson Stepsit ja ihasteltiin rannalta maisemia eri nakokulmasta. Oli vahan kiire jatkaa matkaa, etta ehdittaisiin Twelve Apostleseille ennen auringonlaskua ja meidan kuski yllytti meita kisaan - kuka ekana ylhaalla. No allekirjoittaneen kunto on ropsahtanut aika tylysti miinukselle taman reissaamisen aikana ja viimeiseksihan sita sit jainkin. Portaat oli aika jyrkat ja yksi askelma oli varmaan tuplasta korkeampi kuin normaali raput, joten kovasti hengastytti ylhaalla.

Viimeinen pysakki olikin sitten 12 apostolia. Ehdittiin just parahiksi sinne odottelemaan auringon asettumista. Tassa parhaita otoksia. Kaunista, eiks vaan? :) Vaikuttaako yksi kuva tutulta?? Kuvassa siis sama kohta, joka tuossa blogissa ylhaalla. Blogin kuva siis on netista haettu, loydettiin sama paikka :)

Jamie ei edes ottanut meilta bensarahaa. Sanoi vaan, etta kayttakaa lapsia puistossa ja katsokaa vahan niitten peraan :) Jamie ja Heidi ovat nayttaneet meille kylaa ja ajeluttaneet erilaisiin paikkoihin. Eilen kaytiin Heidin ja lasten kanssa Tower Hillilla vahan kavelemassa. Hyvalla tuurilla siella nakee koaloita, emuja ja ehka jopa kengurun. Me ei nahty kuin pari isoa emua rapistelemassa pusikoissa. Niin ja huonolla tuurilla nakee kaarmeen :)

Eilen leivottiin Ellan ja Lumin kanssa suklaakekseja. Aloitettiin kakkaroisten pyorittely ja tytot olivat haltioissaan tasta puuhasta. Jossain vaiheessa meitsi tajusi miksi taikin on niin loysaa...unohdin pari desia jauhoja pois taikinasta..No tyttoja ei onneksi haitannut, etta jo tehdyt pikkuleivat pistettiin uudelleen kasaan ja vaivattiin lisaa jauhoja sekaan. Saivat pyoritella siis extra paljon pikkuleipasia. Lumi oli ihan luonnonlahjakkuus leipomisessa. En taida itsekaan osata tehda niin hienoja pikkuleipia, kuin mita tama pikkuneiti pyoritteli :)

Taalla on taas ilma kohdallaan. Viisi paivaa sai pukea pitkahihaista paalle ja palella iltaisin. Nyt on taas pari paivaa ollut kesaiset kelit. Sopivan lammin ja nyt ei tuulekaan pahemmin.