Takaisin "kotona"eli Ausseissa. Takana kaksi viikkoa Uudessa-Seelanissa hobittien maassa vuorten ja lampaitten keskella. Oli todella antoisa ja hieno reissu! Mutta oli silti kiva palata takaisin tanne vahan lampimampiin oloihin ;)

Olen kirjoittanut tata tarinaa nyt varmaan lahemmaksi kolme tuntia. Enjoy :)

Loydatte 'kartat' -osiosta Uuden-Seelannin kartan, josta voitte samalla katsella, missa pain ajeltiin. Mentiin siis etelasaarelle pelkastaan. Kilometreja matkamittariin kertyi vahan reillu 3000.

Me lennettiin 16.3. maanantaina Christchurchiin ja heti seuraavana aamuna lahdettiin hakemaan meidan vuokra-autoa. Se oli automaattivaihteinen Toyota tila-auto ja meidan sangyt oli siis siella takana. Patjat vaan levitettiin taakse vanereitten paalle ja siella sit aa-tuuti-lullaa.

Sydneyn lentokentalla lahtoa odotellessa.

Auto oli vuokrattu Wicked Campersilta ja aina kun vastaan tuli toinen Wicked auto, oli tapana heilutella kovasti ja moikkailla iloisesti :)

Toyota nauttimassa maisemista Tasman Valleyssa.

17.3. tiistai, Christchurch - Akaroa

Ensin kauppaan ostamaan sellaista ruokaa, joka sailyy ilman jaakaappia. Oli meilla eski (kylmalaukku) ja siella sailytettiin jugurtit ja tuorejuustot yms. Joka paiva vaan ostettiin jotain kylmaa sinne, esim. pakastevihanneksia, niin pysyi tavarat kylmina. Keittolevyna oli kaasupullo ja syotiin joka paiva lammin ateria. Ja kyllapa ruoka hyvalta maistuukin leirilla :) Ruoka NZ:ssa on kalliimpaa kuin Ausseissa ja rahaa ruokaan menikin huomattavasti enemman, kuin mita tahan asti on mennyt.

Ensimmaisena ajettiin Akaroaan, kaupunkiin, joka on syntynyt kraateriin. Matkaa sinne oli noin 80km. Juu-u, siina on ennen ollut tulivuori. Tie oli mutkainen ja noustiin ylos ylos ja sitten tultiin yhta mutkaisesti alas alas. Tama tie tuntui siina vaiheessa hurjalta, mutta myohemmin ajeltiin paljon hurjempia mutkia ja paljon korkeammalle. Montaakaan suoraa patkaa ei kahden viikon aikana ajeltu. Valilla rajoitukset mutkissa oli 15km/h ja mutka oli 180 astetta. Niin ja kaiteita ei juuri ollut...Ja jos oli, ne olivat jotain rautalankaa, puuta tms. Eh...Vasemmalla puolella ajelu oli helppoa ja sujui ongelmitta.

Akaroa ylhaalta kukkulalta katsottuna.

Ennen Akaroaan ajelua pysahdyttiin paivakahville pienen kivikirkon edustalle. Maisemana oli vihreita laitumia ja vuoria. Tuoksu oli mahtava. Maalla on mukavaa ja hiljaista :) Nahtiin lampaita, jotka olivat muuten valkeita, mutta paa ja jalat olivat mustat. Matkamme aikana nahtiin tuhansia, tuhansia lampaita. Lisaksi melkein yhta paljon erilaisia lehmia ja lisaksi siella myos kasvatetaan peuroja.

Akaroa oli hiljainen idyllinen kyla. Ihanan hiljaista ja uneliasta. Kissa pesi itseaan puun alla ja jatkoi sitten matkaansa ja katosi nurkan taakse.

18.3. keskiviikko, Akaroa - Aoraki, Mount Cook

Tanaan ajettiin pitka patka Mount Cookille asti.

Matkalla pysahdyttiin paivakahveille Lake Pukakin rannalle. Siina olisikin hyva kesamokin paikka. Turkoosin varinen jarvi, takana lumihuippuiset vuoret, aivan hiljaista...Tama taisi olla paras paivakahvipaikka, jossa missaan olen sumppini nauttinut. Voiko nain kauniita paikkoja oikeasti olla olemassa? Ilma on siella todella raikasta ja puhdasta, tuoksui havuille. Uudessa-Seelannissa ilma on maailman puhtaimpia. He ovat ulkoilma ihmisia ja huolehtivat ymparistostaan. Jos Suomessa on puhdasti, niin Uudessa-Seelannissa on vielakin puhtaampaa.

Annu kahvilla postikorttimaisemissa.

Nahtiin matkamme aikana kotkia tai haukkoja. Ei olla varmoja kumpia ne olivat. Siipivali oli noin 80cm ja niita istui teiden reunoilla ja lenteli siella sun taalla. Tutustuttiin myos paikalliseen Kea-papukaijaan. Se on haalean vihrea, mutta kun se levittaa siipensa, nakee siipien alla olevat kauniin punaiset sulat.

Mount Cook on 3754m korkea. Se kuulu Etela-Alppeihin ja on yksi 27:sta Uuden-Seelannin yli 3000m korkeista huipuista. 22 naista yli 3000m:n huipuista on Mount Cookin alueella. Ylos vuorelle ei ollut muuta tieta, kuin menna joko kiipeamalla tai helikopterilla. Me tyydyttiin ihastelemaan lumisia huippuja maasta kasin. Yoksi jaatiin vuoren kupeeseen ja yolla satoi ja tuuli kovasti. Koko auto heilui tuulessa! Mut ei se mitaan jos yolla sataa, koko matkan ajan hyvat saat suosivat. Joka paiva paistoi aurinko ja valilla oli niin lammin, etta tarkeni t-paidassa ja capreissa.

Mount Cook.

Uudessa-Seelannissa on paljon siltoja. Suurinosa niista on yksikaistaisia. Aina jommankumman piti vaistaa. Osa silloista oli niin pitkia, etta valilla saattoi olla pari leviketta, jotta tarvittaessa voi vaistaa vastaantulevia.

19.3. torstai, Mount Cook - Queenstown

Aamulla tuuli oli helpottanut ja ilma kirkastui. Mount Cookin huippua ei siltikaan nahty. Niin korkea se on, etta yltaa pilviin asti ;) Tosiasiassa pilvi hengaili huipun paalla koko ajan, vaikka jaatiin vahaksi aikaa odottelemaan sen vaistymista. Piipahdettiin Tasman Valleyssa ennen tien paalle lahtemista. Aurinko paistoi ja jarvi oli turkoosi ja lumihuippuinen Tasman vuoren lumi kimalsi auringossa.

Matka jatkui kukkuloitten keskella mutkitellen kohti Queenstownia. Kaupunki, jossa benji-hyppy keksittiin. Korkein hyppy siella on 140m sillalta alas rotkoon. Huuh! Me mietittiin asiaa, mutta paadyttiin sitten siihen tulokseen, ettei hypata. Saastetaan raha laskuvarjohyppyyn ;) Queenstown on mukava pieni kaupunki, jossa oli kivoja kivirakennuksia.

"Kalliolle kukkulalle rakennan mina majani..." Huomaattehan tien kukkuloitten valissa pujottelemassa.

Tehokas kastelujarjestelma.

20.3. perjantai, Queenstown - Milford Sound (Maorien kielella: Piopiotahitahi)

Ei paasty kovin pitkalle, kun kahvihammasta alkoi jo kolottaa. Pysahdyttiin kahville Kingstoniin, jossa oli meidan ihmeteltavaksi Flyer-hoyryjuna. Kyytiinkin olisi paasty, mutta annettiin junan menna ja nautittiin kahveistamme Lake Wakatipun rannalla.

Pysahdyttiin seuraavaksi Te Anaussa, kaupunki ennen Milford Soundia. Taman jalkeen ei olisi bensaa tarjolla, joten tankki tayteen ja etsimaan yomajaa. Tai no siis leiria, minne voisi auton jattaa. Mehan nukuttiin yleensa laitumien keskella tai meren rannalla. Tama Hollyford Valleyssa vietetty yo taisi olla ainut, josta maksettiin. Ja tamakin vain siksi, koska oli tarvetta paasta suihkuun :)

Ennen leiriin saapumista tutustuttiin Keaan. Yritin saada kuvan linnusta siivet levallaan, mutta liipaisinsormi oli liian hidas :)

Laihdutuksen tarpeessa?

21.3. lauantai, Milford Sound - Kingston

Aamu valkeni kolean kylmana, mutta urheana mentiin suihkuun. Sitten autoon ja lammot paalle, jotta hiukset kuivaisivat ennen risteilya. Mentiin risteilemaan Milford Soundin lahteen. Kaariydyttiin viltteihin ja vetaistiin aitin tekemat villasukat jalkaan, niin tarjettiin. Meita kavi matkalla ilahduttamassa joukko delfiineja. Vuorilta solisi alas lahteen vesiputouksia. Paluumatkalla paastiin itsekin kokemaan kylman veden raikkaus. Venekuski ajoi suurimman putouksen alle (147m) ja todettiin veden voiman olevan todellakin mahtava!

Vesiputouksen alla.

Joku mummo Milford Soundin lahdessa :)

Korkein huippu. Tama kuva on sitten zuumattu aika kaukaa, vuori itse oli kylla iso :)

Risteilyn jalkeen lahdettiin takaisin Te Anauhan pain. Tama reitti Milford Soundista Te Anauhan oli kaunistakin kauniimpi. Kuvitelkaa olevanne lumivuoristen huippujen ymparoimana, ajelemassa mutkaista tieta ylos ja alas. Valilla pujahdat satumaiseen pyokkimetsaan. Puitten rungoissa kasvaa sammalta ja puut nayttavat pehmean satumaisilta. Jos maapallolla ei olisi ihmisia, metsat nayttaisivat varmaan juuri sellaisilta, kuin ne siella ovat.

Pala satumetsaa kosken reunalta.

Saniaisia saniaisia...Nama on puun kokoisia.

Tie Milfourd Soundiin vie tunnelin lapi. Tunneli on 1270m pitka, siina on yksi kaista, tunneli on joko ylamakea tai alamakea, riippuen kumpaan suuntaan ajelee, katto on rosoinen ja asfalttikaan ei kovin tasainen ollut. Tunnelin suulla on liikennevalot helpottamassa kulkua. Ennen liikennevalojen keksimista, tunnelin suulla oli taulu, joka kertoi millon saa menna. Toisesta suunnasta sai ajaa kello puolesta viitta vaille tasaan. Toisesta suunnasta ajolupa oli tasasta kaksikymmentaviisi yli. Enta jos ei ollut kelloa mukana tai se oli vaarassa???

Pysahdyttiin The Chasm rotkon kohdalla. Rotkosta loytyi pyoristyneita isoja kivia, joissa oli isoja reikia. Vesi ne oli saanut aikaiseksi. Rotkon jalkeen pysahdyttiin ihastelemaan maisemia ja paikalle sattui japanilaisturistibussi. Japanilaiset tyhjensivat vesipullonsa ja menivat sen jalkeen tayttamaan ne vuoristopuron vedella. No me tietenkin perassa. Ja oli muuten todella hyvaa vetta! Jaakylmaa ja raikasta. Selvasti parempaa, kuin Espoon vesi ;)

Kelit oli kohdillaan koko reissun ajan. Tallaista oikeastaan lahes koko ajan.

Siella se tie kiemurtelee alhaalla.

Tehtiin pieni kavelyretki Lake Marianilla. Jarvelle asti ei tosin kavelty, koska se oli sen verran kaukana, mutta tallusteltiin satumetsan siimeksessa isojen saniaisten keskella koskelle. Koskenkohina tyhjentaa aivot aika tehokkaasti. Suosittelen testaamaan :)

Jaatiin yoksi Kingstoniin, eli siihen kylaan, jossa hoyryjuna oli. Jouduttiin siis ajamaan Milford Soundin takia aika iso lenkki edestakaisin. Ihan mista vaan kun ei tieta voi laittaa menemaan vuorien takia :)

Nahtiin tosi paljon tiella kuolleita vahan kissaa pienempia karvaisia elaimia. Paateltiin, etta niitten taytyy olla opossumeja. Pimealla otsalampun valossa kun tulin vessasta takaisin autolle, valokiilossa vilahti joku. Minua tuijotti opossumi ihan ilmi elavana!! Silla oli kaunis tummanruskea turkki ja paksu pitka hanta. Tuijoteltiin toisiamme ja sitten opossumi paatti kiiveta laheiseen puuhun. Sielta se viela jai tuijottamaan minua isoilla silmillaan. Juoksin hihkuen hakemaan Annun ja opossumilla oli sitten kaksi tyyppia tuijoteltavana. Oli hienoa nahda tama elain luonnossa ja elavana :) Mukavan nakoinen kaveri.

22.3. sunnuntai, Kingston - Haast

Edessa oli tie, joka vei vuoren yli. Vuori, jonka yli piti paasta oli Mt. Cardrona, 1934m korkea. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, etta maisemat olivat aivan mielettomat!!

Aamupalalla Kingstonin ja Queenstownin valimaastossa Wakatipu jarven rannalla.

Paadyttiin kaupunkiin nimelta Wanaka ja siellapa sattuikin olemaan sunnuntaitori. Mentiin tutkimaan mita kaikkea sielta loytyisi. Uusiseelantilaiset on kasityoihmisia ja taiteellista vakea. Torilla olikin toinen toistaan hienompia kasitoita. Kierratyspuusta tehtyja leikkuulautoja, koruja luusta ja vihreasta jade-kivesta, kasin maalattuja posliini lautasia ja kulhoja yms. Mukaamme tarttei matkamuisto itselle, nelion muotoinen pieni tarjoilulautana. Kauniilla metsan vihrealla maalattu lautana, josta loytyy myos turkoosin meren vari. Toinen mita tarttui matkaan, on kaksi luusta tehtya korua. Korut on tehty haran luusta kasin leikkaamalla ja hiomalla. Kaulassani on talla hetkella koru, joka merkitsee mm. harmoniaa mereen ja voimaa. Toinen on spiraalin muotoinen ja se tarkoittaa mm. uutta alkua, kasvamista ja harmoniaa luontoon.

Tassa toinen koruista. Tama on tuo meriaiheinen. Malli on katselemassa Kaikouran kukkulalla vasikoita :)

Matka jatkui Haastiin. Pieneen kylapahaseen, jonne paatettiin jaada yoksi. Otettiin vapaata autossa nukkumisesta ja yovyttiin hostellissa. Olipas mukavaa, kun hanasta tuli muutakin kuin jaakylmaa vetta ja oli suihku ja keittio :D

Matkallamme nahtiin muutama aika herattava kyltti. Tassa yksi.

23.3. maanantai, Haast - Whataroa

Tanaan ajettiin World Heritage Highwayta. Nahtiin pitkasta aikaa meri...

Knights Point.

Merta olikin jo ehtinyt tulla ikava. Meri lumosikin meidat niin totaalisesti, etta vietettiin meren rannalla Bruce Bayssa kolme tuntia kuunnellen meren musiikkia ja keraillen sileita kivia. Ainut mika hairitsi, oli pirulliset makaraiset. Niita kylla piisasi vahan joka paikassa minne mentiin.

Bruce Bay. Rannalle oli kasattu tallaisia kasoja kivista.

Tanaan matkamme kohteena oli jaatikot. Ensin saavuimme Fox Glacierille. Ilma oli lammin ja kivutessa polkua ylospain tuli jopa kuuma. Jaatikolta tuuli virkistavasti ja matkalla join suoraan vuoristopurosta vetta ja pesin kasvoni. Tama vesi maistui viela paremmalta, kuin se aikaisemman puron vesi! Lahella oli Franz Josef Glacier ja pysahdyttiin siellakin ihmettelemaan ikijaata. Kummallista, etta jaa ei sula vaikka lampotila silla korkeudella oli varmasti silloinkin auringossa +20C.

Fox Glacier. "Lika" ei ole likaa vaan jaahan sekoittunutta hiekkaa ja kivea.

Yota oltiin maalla laitumien keskella. Meilla oli lemmikkina ruskeavalkoinen hevonen :) Olipas rauhallista. Vain tahdet taivaalla ja maaseudun tuoksu. Hampaitten pesu tahtikaton alla on myos ihan mukava kokemus :)

24.3. tiistai, Whataroa - Hokitika

Tanaan me ei ajettu pitkaa matkaa. Vietettiin vahan niinkuin vapaapaivaa :) Hokitika vaikutti kivalta pienelta kylalta. Asukkaita siella on n. 4000. Yopaikaksi loytyi parkkipaikka aivan meren rannalta. Aallot olivat mahtavat ja niita olisi voinut tuijotella vaikka kuinka pitkaan. Vietettiin iltaa lukemalla kirjaa meren rannalla aaltojen paiskoessa vetta. Yolla nukuttikin hyvin, kun autoon kuului meren aanet.

Hokitikan rannalla oli nojatuolikin! Oli tosin kivea, etta aika kova oli siina kirjaa lueskella :)

Nain laski aurinko meidan yopymispaikassa.

Lampailla hyvat maisemat...

25.3. keskiviikko, Hokitika - Westport

Aamulla aallot olivat viela suuremmat kuin edellis iltana. Meri oli paljon ylempana nyt. Siina missa eilen kaveltiin hiekalla, oli nyt vetta.

Rannalla juoksenteli musta labradoria muistuttava koira. Silla oli panta ja tunnusnumerot kaulassa, mutta omistajaa ei nakynyt missaan. Heittelin kaverille keppia ja katselin, josko joku omistajan nakoinen olisi jossain. Ketaan ei kuitenkaan nakynyt ja joku vanhempi mies sanoi, etta koira oli ollut rannalla jo jonkin aikaa. Meilla oli autossa vetokoytta ja laitettiin se pantaan kiinni ja lahdettiin koiruuden kanssa info-pisteeseen. Kysyttiin, minne koira pitaisi vieda. Sielta neuvottiin meille paikka, jossa osattaisiin auttaa. Eikun siis sinne. He veivat koiran sitten loytoelaintarhaan. Toivottavasti pikkuinen on paassyt kotiinsa :) Elainpelastuspartio team A & V.

Korutaidetta simpukoista Hokitikan rannalla.

We also met the locals...

Ala aja meidan paalle.

Matkalla Westportiin pysahdyttiin hetkeksi Graymounth nimiseen kaupunkiin. Lahdettiin kaymaan vanhassa kullanhuuhtoja kaupungissa, mutta sinne paastyamme todettiin, ettei viitsita maksaa niin kovaa sisaanpaasymaksua. Lahdettiin samaa tieta takaisin pain ja huomattiin ojassa pikkuauto. Tytto auton ratista huitoi meita pysahtymaan. Han kertoi hadissaan, etta oli hetkeksi nukahtanut tai ollut niin ajatuksissaan, etta oli ajanut ojaan. Tytto oli todella saikahtanyt ja tarisi, mutta oli muuten taysin kunnossa. Oja, mihin auto oli luisunut, oli liejuinen ja aika syva. Ihmeteltiin siina hetki, etta kuinkas saataisi auto ylos. Paikalle tupsahti pari duunarimiesta ja he jaivat meidan kanssa ihmettelemaan samaa asiaa. Paikalla sattui myos kuin tilauksesta jarea koukkuauto. Kuski pysaytti ja avasi ikkunan ja totesi vain etta "Ups.." :) Miehet pahkailivat hetken ja auto saatiin lopulta ojasta. Tytto oli huolissaan autosta, koska se oli vuokra-auto. Mitaan vahinkoa sille ei nayttanyt sattuneen. Pesua se tosin vaati. Kehoitettiin tyttoa vetamaan vahan henkea ja ottamaan paikkarit ennen kuin lahtisi ajamaan. Onni onnettumuudessa, tielta ajo sattui tuolla eika siella, mista pudotus olisi ollu 50m alas rotkoon tai mereen...

Ajeltiin seuraavaksi Punakaikiin hammastelemaan Pancake Rockseja. Tutkijat eivat vissiinkaan ole paasseet oikein jyvalle, miksi kivet ovat kuin pino pannukakkuja. Namakin kiven murikat on muokkautuneet meren ja tuulen vaikutuksesta. Luonto on ihmeita taynna. Mitaan tallaista en ole ikina nahnyt! Jokainen aalto vie mukanaan pienen osan kivea ja ajan kuluessa namakin kivet nayttavat erilaiselta, kuin nyt. Kivien valissa oli "altaita" joista vesi ohjautuu aallon voimalla kapeaan kaytavaan. Kun kaytava paattyy ja tulee taas enemman tilaa, vesi roiskahtaa paineella ulos ja ylos. Parhaimmillaan tama luonnon oma suihkulahde on nousuveden aikaan. Me ei tata tiedetty ja myohastyttiin parilla tunnilla. Pienia suihkauksia kylla nahtiin ja vesi paasti kumean tutum-aanen osuessaan kiviin.

Pannukakkuja.

Lisaa pannukakkuja.

Tie Graymounthista Westporttiin sanotaan olevan yksi maailman kauneimmista merenrantateista. Enka vaita vastaan! Maisemat viela paranivat Punakaikin jalkeen, kun tie meni vahan ylempana kuin missa meri oli.

Meilla oli tanaan juhlalounas (ilman mitaan erityisempaa syyta) Perpendiwlad Pointilla. Ostettiin ohuttakin ohuempia naudan pihveja ja Annu marinoi niita rosmaarinissa ja mita lie muita mausteita sinne laitellut :) Keitettiin vihannessekoituksia ja paisteltiin pannulla Italian yrteilla maustettuja perunoita. Voi nami! Eipa ole noin hyvaa ruokaa ihan hetkeen saanut. Kaasukeittimelle luonnonhelmassakin pystyy syomaan kuin kuninkaat ikaan ;) Weka-lintu kerjasi ruokaa ja nokkaisi minua kadesta, kun yritin tehda tuttavuutta.

Juhla-ateria.

Tien paalle jalleen. Nahtiin nyt ekaa kertaa varoituskyltteja pingviineista! Ei tosin nahty yhtaan taapertajaa.

Matkalla kului paljon energiajuomaa...

Paastiin Westportiin ja ajettiin tarkoituksella vahan ohi vaaraan suuntaan. Mentiin kaymaan autioon hiilikaivoskylaan Dennistoniin. Jos olisi tiedetty, millaisen tien paassa tama kyla sijaitsi, oltaisi ehka mietitty toisen kerran. Tama tie oli jyrkin ja mutkaisin koko reissun aikana. Tie oli kapea, yksi kaista oli ehka pyoratien levyinen. Mutkat olivat Mutkia isolla M:lla. Alaspain tullessa jarrut savusivat!! Uudessa-Seelannissa ainakin jarrupalatehtaat kukoistavat.

Pikkumutkia ;) 15 siis tarkoittaa, kuinka kovaa kannattaa ajaa.

Yota oltiin Westportin lahella Buller joen rannalla.

Kiskot alas jyrkanteelta Dennistonissa - aavekaupungissa.

26.3. torstai, Westport - Nelson

Pilvet eivat ole maassapain, lauloi joku joskus. Mutta kylla ne vaan ovat..Ajettiin siis kirjaimellisesti pilvessa ;) Ajettiin myos viinirypalepuskien valissa. Pokka ei tosin riittanyt kayda rypalevarkaissa ;)

Yoksi jaatiin Nelsoniin. Ehka mukavin kaupunki, mita matkalla nahtiin. Siella oli myos ihana hiekkaranta, lahes tyhja sellainen. Oli laskuveden aika ja kirmailtiin hiekalla :) Tama ranta oli myos taydellinen joogaamiseen. Eikos olekin aika mukavan nakoista?

Joogaa meren rannalla.

Rannalla kirmailemassa :)

27.3. perjantai, Nelson - Kekerengu

Tie vei kohti Pictonia. Matkalla pysahdyttiin muutaman ihmisen kylassa, jossa ilmeisesti asui taiteellista porukkaa. Siella oli postilaatikkotaidetta. Oli kissa, buldoggi, laiva pelastusrenkaineen, kaloja...

Onko postia, miau?

Pictonissa loydettiin helmikauppa. Siella oli satoja pikku purnukoita taynna erilaisia ja erivarisia helmia. Oli myos kivista tehtyja tahtia, sydamia yms. Siella vierahtikin sitten hetki :)

Pictonin satama.

Kun lahdettiin Pictonista, ajettiin ratsiaan. Annu oli ratissa ja joutui puhallutettavaksi. Poliisi ei selittanyt yhtaan mita pitaa tehda ja kun Annu yritti kotomaiseen tapaan puhaltaa laitteeseen, poliisi tokaisi, "You can't listen, can't you." Teki mieli sanoa, et mista me voidaan tietaa mita pitaa tehda. Teilla on muutenkin kaikki taalla ihan vaarinpain! No, matka jatkui puhtain paperein ja hetken tuhistuamme tamakin harmitus unohtui.

Yota oltiin jalleen meren rannalla Kekerengu nimisessa pienessa paikassa. Rannalla kyykittiin etsiskelemassa sileita meren hiomia kivia ja harrastettiin tikkukirjoitusta.

28.3. lauantai, Kekerengu - Kaikoura

Pysahdyttiin ihastelemaan meren tyrskyja Ohau Pointille. Yhtakkia Annu osoitti sormella kallion paalle. Hyljehan se siina lotkotteli auringonpaisteessa! Tarkemmin katsoessa hylkeita oli siella taalla sulattelemassa saalistamiaan kalojaan.

Paastiin Kaikouraan ja alettiin kokkailemaan lounasta kovassa tuulessa. Tien toisella puolella olevasta talosta kopotteli meidan luokse puujalkainen mies. Han tarjosi omaa pihaansa ruuanlaittoon, jotta ei tarvitsisi tuulessa kokata. Oltiin niin aimistyneita, ettei osattu sanoa muuta kuin et kylla taa tassa sujuu. Jalkeenpain harmiteltiin kun ei menty. Siihahan oltaisi tutustuttu samalla Kiiviin :) Kiivi on siis Uudenseelannin kansallislintu ja paikallisia asukkaita sanotaan englanniksi Kiwi :)

Iltapaivakahville mentiin Peninsula Seal Colonylle. Kiivettiin ylos kavelyreitille kukkukalle ja katseltiin merta sielta kasin. Tavattiin myos ylhaalla vasikoita :) Mukavan porroisen nakoisia.

Sininen taivas, turkoosi meri...Harmi kun kamera ei toista turkoosia niin hyvin...kuvaajassa vikaa...mutta vesi oli todellakin uskomattoman turkoosi.

29.3. sunnuntai, Kaikoura - Hanmer Springs

Aamulla oli aikainen heratys. Oltiin buukattu klo 7.30 lahteva Whale Watchin. Tata olin odottanut kauan ja hartaasti. Koskaan en ole valaita nahnyt, noita merien kuninkaita. Aurinko nousi ja alkoi lammittaa. Kyyti oli keinuvaa, mutta kuulemma oli mita parhain keli, joten keinunta oli siis lievinta mahdollista. Pysahdyttiin kuuntelemaan, josko valaita olisi lahettyvilla. Miehet laittoivat mereen totteron ja kuuntelivat sita kuulokkeiden kautta. Ei mitaan, jatketaan matkaa. Pysahdyttiin taas kuuntelemaan, ei kuulunut mitaan, mutta nahtiin hylkeita. Jatketaan viela eteenpain ja jalleen kerran vesipera. Toivo alkoi jo hiipua...Samaan aikaan oli liikkeella vene pohjoisempana ja helikopteri, mutta hekaan ei olleet nahneet valaita. Ne olivat piileskelleet jo pari paivaa. Pettymys oli kova. Niin kovasti olin sita odottanut...Mutta minkas sille mahtaa, jos valaat eivat ole tavattavissa. Saatiin rahoista 80% takaisin. Myohemmin Hanmer Springsissa hostellin pitaja sanoi, ettei ole koskaan kuullut moista, ettei yhtaan valasta ole nakynyt. Joskus on ollut huonompi tuuri ja on nakynyt vain 5-6 valasta. No tulee viela mahdollisuus. Ihan varmasti tulee. Ja ehka tulee jopa mahdollisuus nahda mun lemppari valas, eli Killer Whale. Tama valas, jota oltiin menossa tapaamaan oli Sperm Whale. En tieda mika se on suomeksi, mutta se on 16m pitka. Nahtiin venematkalla filmeja valaista ja opittiin sinivalaasta uusia asioita. Sinivalas on saman kokoinen kuin jumbojetti. Se painaa saman verran, kuin kuusi jumbojettia. Sinivalaan sydameen mahtuu pikkuauto ja sydan pumppaa yhdella lyonnilla 1000 litraa verta. Valaan kehossa verta on 10 000 litraa. Uskomatonta...

Aurinko nousi Whale Watchingia odotellessa.

Iso alpatrossi merella.

Pettymysta lahdettiin hoitamaan Hanmer Springsiin kuumille altaille. Tama olikin ensimmainen kunnon hemmottelu koko reissun aikana. Lilluttiin lampimissa altaissa ja nautittiin laiskasta sunnuntaista. Kaytiin myos mineraalialtaassa, joka haisi ihan rikille :) Siella oli magnesiumia, kaliumia, karbonaatteja yms. Matkalla tuonne pysahdyttiin jaatelolle. Ja vau mitka jaatelot saatiinkaan! Kaksi valtavaa palloa ja tama komeus maksoi perati 3,50 $!! Mina otin limea ja vaniljaa, johon oli sotkettu Dominon kaltaista keksimurua. Jamii!

30.3. maanantai, Hanmer Springs - Christchurch

Hostelli taalla oli paras tahan mennessa missa on oltu. Oli kuin olisi kotiin tullut! Talo oli pieni hirsimokki ja asukkaita sinne kerrallaan mahtui vaan kourallinen. Meidan huoneessa oli vino katto ja vinossa katossa oli ikkuna, josta naki tahtia yolla. Kaiken taman lisaksi hostellissa asui Pepper niminen kissa, joka tuli aamulla herattamaan :) Pepper oli tullut ylatasanteella Annua vastaan ja kavellyt suoraan meidan huoneen ovelle. Kissa selvasti tiesi, etta oven takana oli joku, joka tykkaa kisuista kovasti :) Siihen se tuli viereen kehraamaan rapsuteltavaksi :)

Pepper ja aamu-uninen peikko.

Hopeinen puu. Liekko nama niita haltioitten puita?

Oli aika palata takaisin lahtopisteeseen. Reissu oli ohi. Kolikoilla toimivaan imurointi ja autonpesupisteeseen tekemaan maailman tehokkain ja nopein autonpesu ja sitten viemaan Wickeddi takaisin kotiinsa.

Viimeisena paivana Uudessa-Seelannissa lammiteltiin flat whiten avulla.

Kippis. Inkivaariolut on hyvaa :)