Erittain rentoutunut ja stressiton Austraalian tallaaja pitkasta aikaa taas sivistyksen parissa. Fraserin jalkeen suunnattiin yhdeksi yoksi ensin Hervey Bayhin, joka oli kivan nakoinen pikku paikka ja siella olisi ollut mukava viivahtaa pidemmankin aikaa. Valitettavasti Suomessa jo odotellaan toihin jne, et pakko vahan kiirehtia, jotta ehtii kaiken nahda. Hervey Bayssa oltiin katselemassa oikein kaunista auringonlaskua. Aurinko laski meidan selan taakse ja se varjasi taivaan merelle pain unen omaiseksi maalaukseksi.

1242539258_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1242539378_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1242539498_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hervey Baysta suunnattiin yhdeksi yoksi Rockhamptoniin, joka oli kylla melkoisen luotaantyontava kaupunki. Siella on paljon aboja ja he kuulemma ryypiskelevat pitkin paivaa ja varsinkin pimealla siella ei ole turvallista liikkua. Oltiin Rockissa yota vain siksi, etta lautta Great Keppel Islandille menee vain kerran paivassa.

Keppelilla ei ole ruokakauppaa joten oli siis suunnattava ostoksille. Edellisena paivana Hervey Bayssa Annu oli mennyt nostamaan rahaa ja otto-automaatissa oli ollut 50$ seteli!!! Ei siina ketaan ollut nakynyt, joten Annu otti rahan ja saatiin talla setelilla viikon ruuat kahdelle! Taisi jaada viela pari dollaria ylikin ja syotiin sentaan joka paiva lihaa ja oli pari keksipakettiakin tuossa ostoskassissa. Mitenhan sita tottuu Suomen kiskurihintoihin, kun tuota ruokaa saa taalta puolet halvemmalla kuin kotomaassa...

Vappupaivana napattiin bussi Yeppooniin, josta meidan lautta paratiisisaarelle lahti. Merimatka kesti puolisen tuntia ja siina istui tuulesta ja merimaisemista nauttimassa kaksi hymyilevaa tyttoa. Loma!! Niin ja nyt te ajattelette, etta no mehan ollaan oltu jo 4kk lomalla, et viela lomastakin lomaa :D Lahinna sita kaipasi hiljaisuutta, leppoisaa oleskelua, ei mitaan ihmeempaa tekemista, meresta nauttimista. Ja sita se olikin.

Lotvehtimassa.

1242274145_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Meita oli rannalla vastassa neliveto maasturi, jonka kyytiin heitettiin kassit. Sitten ukkeli selitti, etta tuosta tuohon suuntaan kun kavelette, paadytte Holiday Villageen. Ensimmaisena sandaalit pois ja rantaa pitkin kavelemaan. Sitten hiekkadyynien lapi kapeaa hiekkatieta pitkin majapaikkaan. Siella ne odotti, riippukeinut :) Me majoituttiin isoon telttaan, jossa oli iso sanky. Kaikki ruuat piti vieda keittioon, koska jos teltassa on ruokaa, opossumi kylla tietaa sen...

Aamupallalla oman teltan omalla terassilla.

1242540070_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kello oli jo siina vaiheessa sen verran, etta aurinko alkoi laskemaan silta paivalta ja lahdettiin sita katsomaan rannalle.

1242271605_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1242539737_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Meille tarjottiin ilmaista kajakkiretkea snorkkeloinnin kera, koska heilla oli tarjous, jossa yhden yon saa ilmaiseksi, jos viipyy pidempaan kuin 5 yota. Oltiin buukattu majoitus netin kautta ja sielta tata tarjousta ei jostain syysta saanut. Valitettavasti kajakkireissu siirtyi ja siirtyi kovan tuulen takia. Kuulemma Keppelilla tuulee aina syksy ja talvi aikaan. Ei siis paasty ollenkaan melomaan.

Sitavastoin paastiin kylla rannalle lotvehtimaan aurinkoon ja valilla pulahdettiin mereen vilvoittelemaan. Snorklaamassakin kaytiin yhtena paivana, mutta minun kakkulat vuosivat, joten eipa siita mun osalta paljon mitaan tullut, kun sai olla koko ajan nousemassa ylos vedesta.

Kookaburra oli varsinainen veijari meidan Villagessa. Se kuulemma nappaa lihanpalat sampylan valista, jos ei pida varaansa. Tama saatiin itse kokea yksi ilta, kun oltiin jo syoty ja Annu meni hakemaan grillista loput ruuat. Siina sattui olemaan yksi nakkikin. Annu laittoi nakin viimeisena pinoamalleen lautaselle ja kaansi katseensa sekunniksi muualle ja viiiiuuuuh!! Sinne meni se nakki. Kookaburra oli ollut kytiksessa selan takana ja iski heti kun silma valtti. Ja sinne se nauraa raksattaa illalla: buaahahahahaahaaaa!

Nakkivaras!

1242541807_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Parina iltana opossumikaverukset tulivat katsastamaan, oisko ruokaa tarjolla. Niitahan ei tietenkaan saa syottaa, joka on itsestaanselvaa (tai pitaisi olla..kieltokylteista huolimatta yksi vieras heitteli kalannahkoja possumille ja mina sille selittamaan vieressa, etta ela sie kuule sita syo, tulee masu kipeeksi). Toinen opossumeista oli tosi kesy. Se tuli ihan jalkoihin pyorimaan ja se antoi jopa silittaa!! Pikku kaverilla on kylla tosi pehmoinen turkki :) Tarvinneeko sanoakaan, etta tasta iso korvaisesta nappisilmasta on tullut yksi suosikkielaimeni :) Ne on niin hassuja, kun jaavat toljottamaan silmiin isot silmat kiiluen.

1242539896_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Yhtena paivana tehtiin kavelyretki. Mentiin ensin rantaa pitkin ja ylitettiin kiviroykkioita ja kahlattiin valilla vedessa.

1242540484_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Takaisinpain tultiin puskien lapi polkua pitkin. Kokonaisuudessaan retki oli 10km pitka ja kylla silla vierahtikin aikaa ja tuntui jaloissa silta, kuin olisi kavellyt jonkin verran :) Rannalla olevat kivet olivat kauttaaltaan silmpukoitten peitossa. Simpukat olivat kiinni kivessa ja ne olivat tosi teravia.

1242540735_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1242540973_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Rantahiekka Keppelilla on kovaa. Se ei monessa paikassa upota ollenkaan ja siina on tosi hyva kavella. Kun saatiin kavelyurakka paatokseen ja saavuttiin omalle rannalle, heitettiin shortsit pois ja pulahdettiin uimaan. Aijai kun teki hyvaa!! Ei mitaan tietoa mita kello oli ja miksi olisi tarvinnutkaan tietaa. Oltiin kavelty joitakin tunteja ja sitten mentiin uimaa. Ei kai sita ihminen sen enempaa tarvitse informaatiota kerrallaan. Ja tuo se vasta onkin elamaa!! Ei mikaan kiire minnekaan, voi tehda juuri niin kuin milta sattuu tuntumaan. Vaikka hypata uimaan kun on liian kuuma :)

Parina paivana oli harmaampi keli ja vettakin satoi. Yksi ilta tuuli todella kovasti ja tuntui, etta koko mokki lahtee tuulen mukaan! Myohemmin kaveltiin eraalla rannalla ja siella oli dyynien paalta kaatunut useampikin puu. Kovasti se tuuli sitten repi.

1242541403_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1242541654_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lomakylan respa.

1242540236_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Loydettiin paljon kookospahkinoita. Niita oli lajapain ja kannettiin niista nelja majapaikkaan. Kuinka saisin rikki kookospahkinan, kas siina pulma. Eikun vain kirves kauniiseen kateen ja hommiin. Kylla siina sai muutaman kerran pahkinaa nakata kirveella, ennen kuin kookkosmaito tuli pihalle ja pahkinan sai auki. Seuraava homma oli saada hedelmaliha irti. Sekaan kun ei ihan noin vaan lahtenyt. Ison pahkinan sisalla oli siis tavallaan pienempi pahkina (se karvainen) ja sitten siella sisalla oli valkea kookosliha. Tahan hommaan kaytettiin ruuvimeisselia :) Kylla se siita sit lahti ja saalista saatiin ihan kivasti. Ja tuore kookos maistuu namilta.

1242541142_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eilen eli 8.5. tultiin saarelta pois. Katselin laivan kannelta taaksepain saarelle. Pikkuhiljaa se pieneni ja haalistui kangastuksen omaiseksi. Oliko se sittenkaan totta...?

1242540339_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nyt ollaan jo Airlie Beachilla ja huomenna aitienpaivana lahdetaan kolmeksi paivaksi seilaamaan purjelaivalla Whitsundaysille. Tarkeimmat mukaanotettavat tavarat ovat aurinkorasva, lippis ja aurinkolasit. Do I need to say more? Lamminta ja aurinkoista on syksyisin taalla pohjoisemmassa Queenslandissa :) Valitettavasti tropiikissa asuu myos paljon otokoita. Pieni noin puolen millimetrin kokoinen lentava otokka on syonyt mun jalat ihan pahkuroille ja kutittaa ihan alyttomasti. Annua ne ei tietenkaan syo ollenkaan, joten karsin kahden edesta.

Kotiinpaluukin on tassa valilla ollut jo vahan mielessa. Keppel Islandilla tosin kavi vakavasti mielessa, etta onhan meilla viisumia vuoden loppuun asti. Mitas jos jaisi Keppelille lakaisemaan Holiday Villagen kivetyksia... ;)