Perjantai aamuna kun herasin, kutitteli mahanpohjassa. Katsottiin Annun kanssa toisiamme ja molemmat oltiin, etta hii, aapua! Tehtiin aamupalaa ja katseltiin kelloa hermostuneena. Vihdoin oli aika menna ulos odottelemaan hakijoita. Niitten piti tulla 9.50, mut ketaan ei nay. Enta jos meidan olisikin pitanyt menna toimistolle?? Jos ne nyt ei sit haekaan. Mita jos soitetaan, etta eivat unohda meita? No soitetaan. Puhelimessa sanottiin, etta ovat matkalla. Ok, no huh. Hemmetin Aussit kun eivat ole koskaan ajoissa :D

Pikkubussi tuli ja kaikki muut olivatkin jo kyydissa. Meidat toivotettiin tervetulleiksi ja saatiin pari lappusta taytettavaksi. "Teet taman omalla vastuullasi ja tama on vaarallista ja voi aiheuttaa vakavan vammautumisen tai kuoleman. Me emme ota vastuuta ja jos vedat meidat oikeuteen ja haviat, joudut maksamaan oikeuskulut." Aha, no ok sitten.

Bussimatka kesti reilun tunnin ja lappujen tayttelemisen jalkeen keskityin katselemaan maisemia. Peltoja, joissa kasvaa kaksimetrista heinaa, mutta en tieda mita se on. Niita on taalla hirveasti. Banaaniviljelmia ja monenkirjavia pusseja, joissa tertut kypsyvat.

Bussin vauhti hidastui ja kaannyttiin pienemmalle tielle. Apua! Joko me ollaan perilla! Eiiii!! Voitasko viela ajella vaan?? Hypattiin ulos bussista ja meidat ohjattiin talon sisaan, joka toimi toimistona. Istahdettiin sohville odottamaan, etta talon vaki sai paperityot tehtya. Piti kayda vaakalla ja oijoi, kun se naytti ihan liikaa. Vissiin tullut syotya liikaa TimTameja...Kotosuomessa siis odottaa bootcamppi!! Bootcamp on takalainen kuntojuttu, jossa saatetaan menna klo 5.30 aamulla raakkaamaan itsensa hengilta!! Johnstonen Heidi se sita harrasti helmikuussa.

Sitten meidat kaskettiin lattialle rinkiin polvillemme. Kadet rinnalle noin. Sitten paa taakse, kunnolla! Sitten banaani eli taivutetaan selkaa taaksepain. Sitten meidat kaskettiin istumaan lattialle ja piti ottaa kasilla polvien takaa kiinni. Toinen tarkea asento siis se.

Pojista yksi oli Terry, tosi hassu tyyppi ja harjoitteli sanomaan mun nimea. Terry sanoi, et kavele tasta pyodan luota tuonne sohvalle pain ja katso sitten taakse olkasi yli. No hah hah!! En varmana ala kuule sulle keikistelemaan!! Vahan aikaa se yritti houkutella, mut hopo hopo ja lahdin kavelemaan sohville takas istumaan. Terry huikkas: Virve!! Ja kaannyin katsomaan olkani yli taaksepain. Ja voi etta silla oli hauskaa!! Damn, sai mut nalkkiin :D

Mentiin ulos odottelemaan ja ensin tuli Sam sanomaan Annulle, etta arvaa mita. Sa oot mun kans. Halusi oikein halata Annua. Seuraavaksi tuli Terry ovesta virne naamalla. Hey Virve. Me lahdetaan yhdessa. Mun kommentti oli: Oh no!!! ;D

Menin Terryn kanssa syrjemmalle ja puin punaiset housut jalkaani. Sain pitkahihaisen paidankin, kun kuulemma saattaa tulla vahan kylma. Seuraavaksi astuin valjaisiin ja Terry laittoi ne mulle paalle. Aika loysalla?? Terry asetteli mut puskan eteen ja alkoi kuvaamaan videokameralla. Terry kysyi multa, miksi mulle on tuollaiset hassut systeemit paalla. Jaa-a..Mita me aiotaan tehda tanaan? Ja vastasin: SKYDIVING!!!!!!

Me oltiin Annun kanssa ensimmaisessa hyppyryhmassa ja lahdettin kavelemaan kentalle pain. Aijaa, et se lahtoko on tuosta jo, no voi ei voi ei apua aitiiiii!!! Ahtauduttiin pieneen koneeseen. Ensin meni lattialle istumaan Sam, Annu hanen eteen. Sitten Annun eteen Terry ja mina Terryn eteen. Lisaksi kyydissa oli nelja muuta haiskaa, jotka meinasivat hypata yksin.

Kone lahti rullaamaan ja nousi ilmaan. Maanpinta jai kauemmas ja kauemmas. Koneessa oli kova meteli ja mita ylemmas mentiin, sita viileampaa oli, aivan tarisytti. Vai johtuiko vapina jannityksesta??? Vastapuolellani istui nuorempi poika ja hanta tuntui myos jannittavan. Vai esittiko vaan, kun leikillaan pureskeli kynsiaan :D

Terry sanoi, etta kaksi kaveria lahtee nyt. Luukku avattiin ja kaverukset menivat laidalle istumaan vierekkain. Laskivat one, two, three ja sitten ne havisivat jonnekin. A-a-a-aaaapuuaaa!! Kamalaa!! Voi hirveaa!! Jos asken ei jannittanyt, niin nyt todellakin pulssi kohosi, kadet hikosi ja jalat tarisi. Voi herrajumala!! Mihin mie oon oikein lahtenyt?? Terry naytti korkeusmittaria. 8000 jalkaa. Haluatko lahtea nyt vai mennaanko ylemmas? Mennaan ylemmas!!!

Terry naytti "toimistonsa" ikkunasta maisemia ja kysyi, nayttaako mun toimistossa talta. Valitettavasti ei..Nain vuoristoa, peltoja, meren, ja Great Barrier Reefin. Ou vau!

Sitten oltiinkin jo paljon korkeammalla jo. Voi kaak, kohta varmaan on meidan vuoro...Terry kaski hypata syliin istumaan. Han kiristi mun valjaat ja klikkasi minut kiinni omiin valjaisiinsa. Lasit silmille. Terry sanoi, etta nyt lahtee nuo kaksi tyyppia tuosta ja kun he ovat menneet, me mennaan reunalle istumaan, hyppaat syliin, laitat kadet ristiin rinnalle, paan taakse hanen hartialleen ja sit mennaan ja banana! Ok, tama selva.

tuk-tuk-tuk-tuk-tuk-tuk

Pulssi noin 200.

Siirryttiin heti reunalle, kun kaksi kaverusta lahti. Paassa ei ollut mitaan. Ihan tyhjaa. En katsonut alas. En muista nahneeni yhtaan mitaan. Kadet rinnalle. Joo ne on. Entas se paa, joo taakse Terryn olkaa vasten. AaaaaaAAaaAAaaaa!!!!!!

Tehtiin kuperkeikka, mutta en ehtinyt nahda konetta. En nahnyt mitaan!! Tai nain varmaan, mutta en muista nahneeni. Asento muuttui banaaniksi ilmassa, eli vatsa edella alas. Ok, nyt sita siis ollaan tassa. Se ei tuntunut putoamiselta. Tuntui, etta oli kovassa paineessa. Etta tuuli kovaa ja kasia oli vaikea liikuttaa. Jalkojani en edes tuntenut, missa lieneevat olivatkaan. Huutaminen oli taysin mahdotonta, yritin kylla. Valilla hengittaminenkin oli hankalaa kovan tuulen takia. Naama meni ihan mutturalle ja mutkalle ja vaikka mille. Vapaapudotus kesti minuutin. Aika tuntui paljon paljon lyhemmalta!

Maisemat oli hienot, mut ei niita ehtinyt katsella!

Tallaiselta possulta nayttaa kun putoaa kovaa vauhtia alas. Lasitkin meinasivat lahtea litomaan.

Tunsin nykayksen ja ensin ihmettelin, et mitas nyt, mutta sehan johtuikin siita, etta varjo aukesi. Katsoin ylospain, keltavihrea. Yhtakkia tuli hiljaista, vauhti pysahtyi. Silta se siis tuntui vaikka todellisuudessahan leijuttiin alaspain koko ajan. Ei aantakaan missaan. Vain varjon kahina.

Terry otti mun lasit ja katselin haltioituneena alaspain. Vau, ma lennan! Terry veti toisesta varjon narusta ja lahdettiin pyorimaan. Pyorittiin niin kovaa, etta silmissa vaan vilisi ja paata huimasi. Parempaa kuin Lintsilla ikina! Pyorittiin toiseen suuntaan. Ja sitten viela vahan lisaa. Terry teki varjolla jonkun tempun ja tuntui silta, kuin oltaisi pysahdytty hetkeksi. Leijuttu tyhjyydessa ja kaikki pysahtyi. En tieda mita han teki, mut silta se tuntui. Harjoilteltiin jo ylhaalla laskeutumisasentoa. Jalat ylos ja kasilla kiinni polvien takaa. Muuten voipi koivet katketa laskussa.

Nyt vasta huomasin, etta maa laheni. Koko ajan kun tuntui, etta leijutaan paikallaan eika tulla alaspain. Jalat ylos ja valmiina laskuun. Tompsis. Laskeuduttiin takapuoli edelle nurmikolle. Ja hymy oli korvissa :)

Pelottiko hyppy? No jannitti koneessa kovasti, mut kun hypattiin, ei jannittanyt enaa yhtaan ja missaan vaiheessa ei tullut oloa, et enta jos varjo ei aukea tai jos valjaat pettaa tms. Turvallinen olo kaiken aikaa.

Terry kuittasi, 14000 jalkaa eli n. 4 km alas, vauhtia 220km/h. Oorrait, not bad :) Very good ride, thank's mate!

Sitten vaan katseltiin, kun loput tuli alas.